Jussin keikkapäiväkirja

24.08.2002
Rakkaus kestää
Lähdit pois
Tourniquet: When the love is right

Eli Roopen ja Petran hääjuhla. VIPillä on näköjään hääkeikat tullu jäädäkseen. Tosin tämä loppui lyhyeen. Kamat vietiin jo perjantaina paikalle ja Toni oli miksaajan tehtävässä ensimmäistä kertaa. Lauantaina ei ehditty pitää minkään asteista Sound-checkkiä, vaan suoraan "lavalle". Mökkinaapuri soitti toisen biisin puolessa välissä et poliisit tulee jos ei lopeteta. Ei muuta kuin biisi loppuun ja sen jälkeen vielä Tourniquetin rakkauslaulu, joka sulatti häävieraiden sydämet. Kellään ei ollut halua alkaa heti roudata, joten mentiin saunaan ja paistettiin makkaroita. Lopulta yhden aikaan yöllä päätettiin jäädä Ryskyyn yöks. Minä, Hillo, Tero ja Tuomas oltiin perällä nukkumassa ja kello yritti turhaan herättää aamukahdeksalta. Lopulta puoli kymmenen maissa menimme aamupalalle, jonka jälkeen Hillon juodessa kahvia, roudarit(muut!) tekivät tehtävänsä. Käytiin Kälviällä treenikämpällä ja PA-varastolla. Kello 13 kaikki oli ohi. Kaikki olivat onnellisia siitä että saatiin Roope vihdoin onnellisesti naimisiin. The End.

 

2010

  • 27.11.2010 - Sastamala 27.11.2010 (Marraskuun manifesti w/DED, NMB, Sotahuuto, In Process, Saraste))

  • 23.10.2010 - Ilmajoki 23.10.2010 (Checkpoint w/Tera, Minea, Olli Helenius, Kajo)

  • 03.09.2010 - Raahe (w/G-powered)

  • 2009

  • 28.11.2009 - Sastamala (Marraskuun manifesti w/Sotahuuto, Punainenlanka, In Process, LT, DonkeyRide, All Restored, Paavo)

  • 25.11.2009 - Akaa

  • 13.11.2009 - Turku (Maata Näkyvissä festarit w/Deuteronomium, Sotahuuto)

  • 18.09.2009 - Haukipudas

  • 22.08.2009 - Kuopio

  • 25.07.2009 - Urjala (BullroseRock w/NMB, G-powered&Deafen)

  • 07.03.2009 - Pori

  • 14.02.2009 - Asikkala

  • 2008

  • 27.09.2008 - Kortesjärvi (Ruskagospel w/The Rain, Tera, kls, LT, Norman, kow, Päivi Niemi&Juha Heinonen)

  • 30.08.2008 - Keuruu (Sukupolvi 2008)

  • 23.08.2008 - Tampere (Ristirock w/The Rain, Tera, Deuteronomium, Scandinavian Metal Praise, Bass'n Helen, Mgth, G-powered, Kristian Meurman, Peter Joukainen)

  • 05.06.2008 - Tampere (Tuomiokirkko, Metallimessu)

  • 17.05.2008 - Parkano

  • 30.04.2008 - Kouvola (Vappugospel w/Tera, Sotahuuto, Kaemo, Think Twice, Nina Åström, Tommi Kalenius)

  • 25.04.2008 - Jurva (w/AOC, The Truth, Arska Paloheimo)

  • 05.01.2008 - Lempäälä (Uusi Alku w/The Rain, Sacrecy ym.)

  • 2007

  • 31.12.2007 - Pori (w/INRI)

  • 17.11.2007 - Turku (MN-festarit w/Stryper (USA), The Rain, Tera, Sotahuuto, Sacrecy, Juha Tapio ym.)

  • 10.11.2007 - Huittinen (w/Lumina Polaris, Sotahuuto, AOC)

  • 03.11.2007 - Lapua

  • 31.08.2007 - Keuruu (Sukupolvi 07 w/Klinik, Ariel&Supremos, UPS, AuBurn, Silverfuse, Minea, Etappi, Ida Valkoniemi, Laura Joensuu, Rände)

  • 11.08.2007 - Oulu (Totuus w/Lumina Polaris, Auburn, Habakuk)

  • 11.05.2007 - Säkylä

  • 28.04.2007 - Kempele

  • 24.03.2007 - Ilmajoki

  • 23.02.2007 - Rovaniemi (Cafe Tivoli)

  • 2006

  • 11.11.2006 - Mänttä (Hevisanoma w/Sotahuuto, Excubiae)

  • 10.11.2006 - Pieksämäki (Cafe Good Mood)

  • 14.10.2006 - Kokkola (Cafe Backstage, Unen valta-levyn julkaisu)

  • 08.09.2006 - Hämeenlinna (w/.kraka, g-powered)

  • 04.08.2006 - Ryttylä (Nuorten kesä w/Vaskikäärme, Recidivus, Megiddon)

  • 29.07.2006 - Joensuu (Gospel-festarit w/Oratorio, Lumina Polaris, UPS, Ruudolf, Riina A, Daniel Ripoll y Estrato 7 [Kolumbia])

  • 09.06.2006 - Kokkola

  • 27.05.2006 - Forssa (Mahdollisuus 2006 w/Kisko)

  • 21.04.2006 - Nokia (Immortal Metal Fest w/Immortal souls, Wingdom, Frail)

  • 04.03.2006 - Kokkola (Cafe Backstage)

  • 10.02.2006 - Huittinen

  • 2005

  • 02.12.2005 - Kuopio

  • 12.11.2005 - Kokkola (w/The Reap)

  • 04.11.2005 - Jyväskylä, Kaamosgospel (w/ HBG, Lumina Polaris, Ristinolla)

  • 19.08.2005 - Peräseinäjoki HarmaRock (w/Miriam, Nuance Gate, Luotettava todistus, Harmaa Keto)

  • 07.07.2005 - Kajaani ( w/ INDICA)

  • 25.06.2005 - Keuruu (Maanalainen Juhannus w/NMB, Pantokrator (SWE), UPS, Asenneprojekti, .kraka, Recidivus, Venia)

  • 2004

  • 27.11.2004 - Mänttä (Hevisanoma 2, w/Oratorio, Excubiae)

  • 23.10.2004 - Laihia

  • 18.09.2004 - Kokkola Café Backstage

  • 10.09.2004 - Pori (w/ Päivi Niemi)

  • 27.08.2004 - Keuruu (Koodi-04 w/ Shank's Mare, Habakuk, Asenneprojekti, The Rain)

  • 2003

  • 04.12.2003 - Kokkola (Muistokonsertti, Hansa)

  • 26.09.2003 - Kälviä (Vapaa-ajan talo w/August)

  • 06.09.2003 - Vuosaari (Hard Gospel Café)

  • 2002

  • 23.11.2002 - Kokkola (Backstage)

  • 26.10.2002 - Ähtäri (w/Petra Pihlajamaa)

  • 27.09.2002 - Lapua (w/ Päivi Niemi, Elieser, Demetrius)

  • 06.09.2002 - Kälviä (Urheiluhalli w/ August)

  • 24.08.2002 - Vasikkasaari (Kokkola, yksityistilaisuus)

  • 25.05.2002 - Café Backstage (Kokkola)

  • 02.02.2002 - Nokia Immortal Metal Fest (w/Callisto, Anchor, BFTT, Vaskikäärme)

  • 2001

  • 09.11.2001 - Kannus (Klub TT42 with Minus Sf & Perl)

  • 28.09.2001 - Helsinki (Temppeliaukion kirkko)

  • 08.09.2001 - Kokkola (Backstage w/Lucernarium)

  • 07.09.2001 - Turku (Lutherin kirkko)

  • 10.08.2001 - Riihimäki (w/ Oratorio & Catrabbits)

  • 04.08.2001 - Hästöskatarock, Kronoby

  • 21.07.2001 - Alahärmä (Pelto-gospel, w/ Pulse & Destination)

  • 16.06.2001 - Nokia (Päivin ja Lassen häät)

  • 26.05.2001 - Petäjävesi

  • 11.05.2001 - Ylivieska (Sputnik)

  • 28.04.2001 - Backstage

  • 18.03.2001 - Kittilä

  • 17.03.2001 - Backstage (Kokkola)

  • 24.02.2001 - Ylivieska (Sputnik)

  • 2000

  • 25.11.2000 - Backstage (Kokkola)

  • 02.09.2000 - Alajärvi (w/Jerico)

  • 18.08.2000 - Peräseinäjoki (Kalajärvi leirintäalue w/Sparks)