Helpompaa luovuttaa
Kyyneleet
Turhaan
Kooma
Mustaa hiekkaa
Päivät seuraa toisiaan
Nukuit pois
Ikävä
Mihin sä meet
Sotaan
Isä meidän
- - - - - - - - - - -
Unen Valta
Prologi
VIPin ensimmäiset koulukeikat ja kolmen keikan päivätahti oli tulossa. Onneksi ei lähtiessä tiedetty kuinka koville jouduttiin.
10.5. Torstai
Iltapäivällä saan viestin: "Jätin avaimet auton perälle, ja ovi lukossa. Jouduin irroittamaan oven, olen myöhässä. T. Roope". Näin ollen Toni oli yksin roudaamassa PA:ta asemiin. Matias jälleen mukana valomiehenä. Tero tuli paikalle, kun kaikki oli jo roudattu. Tuomasta ei edes näkynyt vielä. Ajeltiin Tuomaksen talon eteen odottamaan. Ei liikettä, joten soitto miehelle. "Olen muuttanut", vastaa ärtynyt ääni. "Pitää käydä vielä Laitevälityksessä ostamassa kapuloita".
Keikkabussin miehet pidättivät kielen kantojaan Tuomaksen noustessa autoon. Tero tietenkin kommentoi Tuomaksen aikatauluvalintoja. Mutta musiikkiliikkeen kautta kävi tie. Matkan päästessä vihdoin alkuun, pysähdys koettiin Vaasan ABC myymälässä. Olemme näköjään S-ryhmän miehiä! Ruuat nopeasti mukaan ja matkaan. Syötiin autossa pikaruokaa.
Yhdeksän maissa illalla menimme Porin ohi ja ennen kymmentä saavuimme Säkylään. Ajoimme "hiukan" ohi risteyksestä ja kiersimme jotain pikkuteitä perille. Siellä meitä vastassa oli Heli Orre ja hänen kanssaan kuuntelimme radiosta Suomi-USA jääkiekko-ottelun rankkarikisaa. Roope kannusti amerikkalaisia. Kasasimme illalla vielä PA:n paikoilleen, sillä huomenna meitä odotti kolme keikkaa. Puolen yön jälkeen menimme nukkumaan vihdoin suihkun kautta.
11.5. Perjantai
Klo 05 herätti summerit. Väsymys oli valtava. Aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Ylänen koulua. Siellä odotti äänentoisto firman kamat ja miksaaja Kukkis(tm). Soundcheck venyi ja Tuomas joutui kaivamaan riisikepit esiin. 09.15 alkoi keikka. En kuullut kitaraani lainkaan ensimmäisen biisin aikana. Ensimmäinen koulukeikka meni kunnialla läpi ja pääsimme vielä syömään koulun pöperöitä.
Kahdelta oli toinen keikka Säkylän koululla. Sekin meni jo lämmittelyjen ollessa takana. Tämän jälkeen menimme takaisin leirikeskukseen ja saimme jopa hetken nukkua! 19.20 kolmas iltakeikka alkaa. Tällä keikalla annettiin kaikki mitä paukkuja oli jäljellä. Mielestäni erittäin hyvä keikka, valopöytä vaan temppuili ja olikin tämän jälkeen huollon tarpeessa. PA kasaan ja saunaan! Raskaan päivän jälkeen loistava sauna kruunasi olotilan. Harvoin on VIPin poikia näin hyvin kohdeltu järjestäjän taholta! Heli piti meistä hyvää huolta, eikä välttynyt huonolta huumorilta. Puolen yön maissa ei enää unilääkkeitä tarvittu.
12.5 Lauantai
Aamupalalla hyvästeltiin Heli ja tarkoituksena oli lähteä aikaisin ajelemaan takaisin. Lady Fortuna heitti omat noppansa ja auto ei startannut. Kaikenlaiseen vastustukseen tottunut porukka ei kuitenkaan vähästä säikähtänyt, vaan alkoi kehittämään juonta tilanteesta selviämiseen. Hyvistä yrityksistä huolimatta keikkamersua ei saatu käyntiin työntämällä. Tästä on hyvää videomateriaalia. Lopulta paikallinen traktorimies auttoi meitä vetämällä mesen käyntiin.
Loppumatkasta ei autoa enää sitten sammutettukaan ja perillä oli erittäin uupunut lauma rokkareita. Ronja oli iloinen isin kotiinpaluusta.