Sotaan
Helpompaa luovuttaa
Mustaa hiekkaa
Muistoissa
Ikävä
Nukuit pois
Kuninkaan paluu
Lähdit pois
Mihin sä meet
Päivät seuraa toisiaan
Isä meidän
- - - - - - - - - - - -
Unen Valta
Heissuli vei!
Edellisenä iltana vaihtelin kieliä kitaroihin ja huomasin vasta, kun olin napsauttanut ensimmäisen kielen RGstä poikki, että olin viime keikalla hukannut viimeisen kuusiokoloavaimen. Ei muuta ku kauppaan ostamaan pari settiä avaimia, joita voi sitten jättää keikkapaikoille...
Keikka-aamuna ei ollut kiirettä, koska oltiin sovittu lähtö vasta klo 13 roudaamaan. Vaimolla oli migreeni, joten mukavissa tunnelmissa lähdin matkaan, jättäen tytöt hänen käsiinsä. Roope oli ajanut uuden karhean keikka-auton (Chevy Van, vm.-89, Diesel, ym) pihaan jo keskiviikon treeneissä, koska oli töissä ennen ja jälkeen keikan yövuoroissa. Tero saapui hakemaan ja opetteli automaattivaihteiston käyttöä. Haettiin roudari/kuvaaja Matias kyytiin, ja suunta kohti treenikämppää. Siellähän Tuomas jo paukuttelikin sinne jääviä pikkutomeja. Nopeasti kamat ulos ja auton perään. Roopen bassoalakaappia ei yritettykään mahduttaa auton takaronttiin, allekirjoittanut uskoi sen mahtuvan. Kaksoset pitivät päänsä ja näin päästiin matkaan. Mukana oli myös Tuomaksen vastavihitty vaimo Janette, joka lähti mukaan tapaamaan ystäväänsä ja hoitamaan levymyyntiä.
Matkalla ei tarvinnut pysähtyä edes tarpeille, koska Roope oli jo valmiina kotipitäjässään Lapualla odottelemassa keikkaa (Roopella on pieni rakko). Matka sujui keskustellessamme uusista biiseistä ja sovitus/musiikillisista ideoista. Perillä Lapuan Helluntaiseurakunnassa roudasimme kamat sisään ja menimme sen jälkeen suoraan syömään isäntäväen Hennan ja Tuomaksen (Tumppi, Stube, Bono) luokse. Ruokaa oli monenlaista ja riittävästi. Kiitoksia paljon! Ruuan jälkeen suuntasimme tekemään soundcheckiä. Kivisalon veljesten PA ja valotekniikka oli ensiluokkaista, ja innolla pystytimme omat laitteemme lavalle. Kytkin Mesan päätteen päälle, ja seuraavaksi, kun menin räkin luokse, huomasin ettei valo enää pala. Epäilin heti sulakkeen palamista, eikä tietenkään ollut varasulaketta tullut vielä hommattua. Aikani siinä ihmettelin, ja miksaajalle sanoin, et vedetään JMP-1:sen kaiutinsimuloidusta lähdöstä suoraan pöytään. Soundeissa ei ollut sitä kautta mitään ongelmia, sen tiesin, koska oltiin aiemmin sitä kautta nauhoiteltu demonauhotuksia. Kitara tuli monitorista, ja tämä oli hieman outoa. Tapahtuneen johdosta olin hetken aikaa allapäin (lievä ilmaisu). Tero tuli ehdottamaan, että mun kannattais ostaa joku halpa digitaalipikkucombo, koska ne harvoin pettävät keikalla.
Ilta alkoi klo 19 ensimmäisellä tilaisuudella, jossa oli puhumassa Lasse Kujanen Vaasasta. Ääni kuulosti aivan leffojen traileriääneltä, matala ja käheä. Puheessa oli sisältöä ja paikallinen ylkkäbändi veteli ystävämme Tumppi bassossa. Tumppi eläytyi täysillä groovelle, ja kiitimme häntä siitä keikan jälkeen. Välissä oli kahvitus ja kannoimme Teron kanssa pedaalilautamme lavalle. Tero oli saanut juuri omansa ja roudausystävälliset laudat olivat asemissa. Takahuoneessa (ilmeisesti jokin studio) vietimme rukoushetken tuttuun tapaan ringissä ja meininki oli mitä loistavin. Menimme istumaan saliin ja odottelemaan keikan alkua.
Pidin pienen spiikin keikan alkuun, jota jouduin pitkittelemään turhaan, koska huomasin ettei virittimelle tule ollenkaan signaalia. Tuomas hakkas jo keppejä yhteen, ja katselin vaivihkaa mistä moinen johtui. En osannut aavistaa vanhaa vikaa, eli johto oli irti wah-pedaalista. Eipä mieleeni tullut, että pedaalilaudan kanssa voisi käydä vanhan aikaisesti. Nopeasti piuha paikoilleen ja setti pärähti käyntiin vauhdilla. Setin alku meni pienoisessa kipsissä jostain syystä, mutta nopeasti lämmettiin vauhtiin. Roopen yövuorot verottivat hieman vauhtia, ja basisti kaatuikin rähmälleen kompastuessaan matkalla vahvistinpinolle säätämään volumea suuremmalle. Valot olivat VIPin historian hienoimmat! Kaikenkaikkiaan hyvä keikka ja encorena kuultiin jo tuttuun tapaan nimikkokappale Unen Valta. Se päätti mielestäni tasapainoisen setin rauhoittavaan näppäilyyn...
Kävimme keikan jälkeen saunassa Tuomaksen ja Matiaksen kanssa. Roope lähti suoraan töihin keikan jälkeen ja Tero ei halunnut saunoa, koska joutui ajamaan auton Kokkolaan. Ihmettelimme Tumpin hienoa suihkua, jossa oli mm. radio. Chevy käynnistyi puolen yön jälkeen kohti Kokkolaa. Matiaksen kanssa nukuimme matkan aikana, kunhan pakollinen loppuanalyysi keikasta oli takana. Kolmen maissa hain Meerin (4kk) kotoa mukaan Kälviälle, jonne lähdin viemään Matiasta. Tyttö oli huutanut siihen asti mahaansa ja nukahti vasta autossa. Paluumatkalla yritin soittaa Roopelle, joka oli töissä, mutta basisti ei jaksanut vastata puhelimeen. Hyvillä mielin väsyneenä nukkumaan ja muutaman tunnin päästä ylös Ronjan (1v10kk) kanssa...