Jussin keikkapäiväkirja

Videopäiväkirja

Isä meidän

Sotaan
Muistoissa
Kaipuu (Terapia)
Päivät seuraa toisiaan
Isä meidän


Hei!

VIPin ensimmäiseen esiintymiseen MN-festareilla lähdettiin suurella mielenkiinnolla jo edellisenä päivänä perjantaina heti Tuomaksen päästyä töistä. Oltiin sovittu, että suoraan siitä lähdetään, kun Tuomas on saatu kyytiin. Yllärinä rumpali kertoi tarvitsevansa keppejä musiikkiliikkeestä. Kaksoisveli kyseli, miksei hän ollut aiemmin voinut hoitaa asiaa. No päivän murheet kerrallaan, ja kepit mukaan ja matkaan. Matias (roudari, kanttori) löysi oman paikkansa Chevyn takapenkkien alta, jossa hän vietti muiden näkymättömissä koko alkumatkan Seinäjoen ruokailuun saakka. Roope otettiin mukaan jälleen Lapualta ja basisti ilahduttikin muita säestämällä yhteislauluja.

Ruokailun jälkeen keskustelu syveni allekirjoittaneen toivomuksesta, ja uusista biiseistä ja bändin yleisestä linjasta saatiin aikaan tiukka mielipiteiden vaihto. Tämän johdosta Roope ajoi ohi Turun risteyksen ja alkoi Parolan kohdalla ihmettelemään, että olemmekohan ajaneet jo ohi. Hämeenlinna 7 km kyltin kohdalla, tajusimme ajaneemme harhaan. Ei muuta kuin Hämeenlinnan ohi, Forssan kautta Turkuun. Tässä vaiheessa alkoi jo hieman uuvuttaa bänditoverien läsnäolo.

Saavuimme lopulta yhden maissa Turkuun. Jouduimme jättämään Chevyn kamoineen kadulle, koska se ei mahtunut Sokos Hotel Seurahuoneen parkkitalon ovesta sisään. Varotoimina otimme kukin yhden instrumentin mukaan hotellille, niin pystyisimme varkauden sattuessa soittaa keikat lainavehkeillä (tämä onneksi oli turha toimenpide!). Matias, Tuomas ja Tero pääsivät samaan huoneeseen, basisti ja laulaja olivat kahdestaan toisessa huoneessa. Yölliselle kuvausreissulle ei löytynyt enää rahkeita ja suihkun kautta painuin pehkuihin. Juuri nukahtaessani basisti soitti vaimolleen ja jutteli erittäin tärkeistä pusipusi-asioista äänenvoimakkuudella, joka kuului varmasti myös toiseen huoneeseen.

Keikka-aamuna heräsimme seitsemältä viiden tunnin yöunien jälkeen aamupalalle. Toisen huoneen pojat olivat yhä unessa, ja Teron ihmetellessä kuinka ei herätys ollut toiminut, huomasi hän, että olikin laittanut herätyksen vartin yli kahdeksaan. Aamupalalla tunnistin erään herran, jonka muistin nähneeni ilman paitaa levynkannessa! Robert Sweet (Stryperin rumpali) otti nakkeja lautaselleen yksin erittäin unisen näköisenä. Meidän ruokailusta ei meinannut tulla mitään, kun vilkuilimme hänen suuntaan innokkaina. Myös muita tuttuja oli paikalla, sillä Egoeimin pojat istuivat viereisessä pöydässä. Robert oli tullut Tuomasta vastaan hotellin portaissa..

Markus Myllykangas (Callisto murisijakitaristi) tuli meidän kyydillä hotellilta Turku-hallille. Roudasimme kamat sisään Messukeskuksen C-halliin, ja jäimme odottamaan soundcheckiä ja festari-TV:n haastattelua, jonka vanha ystäväni ja äbndikaverini Juho Niemelä (Calliston basisti) oli soitellut tekevänsä. Monen vuoden tauon jälkeen oli mukava nähdä vanhaa kaveria, ja mieshän oli oikein töissä festareilla. Soundcheck sujui muuten hyvin, mutta Tuomaksen tuplapedaalit hajosivat. Hän lainasi Mikko goes to heavenissa paukuttamassa olleelta Markus Niemispellolta pedaaleita. Markus oli unohtanut sanoa, että pedaalien ruuvit löystyvät aika ajoin, joten kesken viimeistä Isä meidän-biisiä toinen nuija tipahti alas. Tuomas kauhoi biisin loppuun asti yhdellä pedaalilla! Settimme oli lyhyt, mutta ytimekäs. Meininki oli rentoa ja biisit rullasivat hienosti eteenpäin. Yleisöä oli ennätysmäärä paikalla, ja yhteislaulua oli hieno seurata!

Keikan jälkeen Tero ja Matias suuntasivat levymyyntipöydälle, joka olikin samassa talossa. Neuvoin yleisöä menemään Turku-halliin, eikä Tero korjannut sanojani, vaikka se oli ainut, joka tiesi asiasta. Noh, paikalle löysi kuitenkin porukkaa mukavasti. Paidat loppuivat täysin, vanhat Plugged-paidatkin löysivät ostajansa, ja myytiin ei-oota useille. Roope ja Tuomas olivatkin syömässä ja kahvilla koko myyntiajan, ja ruokailu oli sopivasti ohi, kun poikien kans mentiin paikalle. Roopen piti yöksi töihin, joten Teron kanssa heivattiin se juna-asemalle. Artistikahvilassa nähtiin paljon tuttuja, joiden kanssa juttu luisti, ja Vuolteenahon pojat olivat jälleen tutussa vauhdissa. Stryperin pojatkin menivät pari kertaa ohitsemme, ja hihkaisin Oz Foxille: "Have a nice gig!" =) Tero ja minä suuntasimme hyvissä ajoin ennen keikkaa katsomaan paikat illan konserttiin. Päädyimme lopulta yläkatsomoon, vaikka olisi pitänyt mennä sittenkin
permannolle. Tero yritti olla mukana yhteislauluissa ja festarimeiningissä, mutta kirkas valo säikäytti hänet aina ikävästi. Ystävämme Markus Myllykangas vaimoineen tuli sattuman/kohtalon ohjaamana meidän viereen istumaan.

Stryper aloitti intronauhalla Battle hymn of the Republic, josta ensimmäiseksi biisiksi vaihtui The way. Ala-asteella paljon bändiä kuunnelleena tiesin melodiat, sanat onneksi heijastettiin taustakankaalle. Pilasin Teron (ja ehkä myös muiden lähellä istuneiden, anteeksi!) keikkanautinnon hoilottamalla biisien mukana. Olin niin fiiliksissäni, että paikkani olisi ehdottomasti ollut permannolla. Siellä äänenpaine oli ilmeisesti melko kova, joten laulamiseni ei olisi häirinnyt ketään. To hell with the devil kruunasi keikan, ja Winterwonderland nosti hymyn huulille.

Keikan jälkeen syötiin hieman iltapalaa ja lähdettiin ajelemaan kohti kotia. Juho neuvoi lyhyemmän oikoreitin Huittisen läpi Hämeenkyröön. Parkanon Shellillä oltiin jälleen tällä kertaa puoli neljän maissa syömässä. Tuomas jäi autoon nukkumaan. Matias siirtyi pelkääjän paikalle ja Tero ajoi Härmään asti. Siellä kuskin vaihto ja Tuomas siirtyi ensimmäistä kertaa kuskin penkille. Heräsin kiivaaseen keskusteluun:

Tero: "Sulla on iso-D päällä"
Tuomas: "Mikä iso-D?!?" (auto nytkähtää)
Tero: "Sä ajat ojaan! En uskalla nukahtaa..."

Enkä itsekään oikein nukkunut enää loppumatkalla. Puoli yhdeksältä lähdin viemään Matiasta Kälviälle, ja pääsinkin suoraan palatessani lasten kanssa kotiin leikkimään... =/