Sotaan
Helpompaa luovuttaa
Mustaa hiekkaa
Muistoissa
Ikävä
Nukuit pois
Kyyneleet
Kaipuu
Mihin sä meet
Päivät seuraa toisiaan
Isä meidän
- - - - - - - - - - -
Unen Valta
Keikalle oltiin lähdössä pelkällä soittajaporukalla pitkästä aikaa, kun Matias aikoi viettää uuden vuoden tyttöystävänsä kanssa. Tätä emme tietenkään ukkomiehinä ymmärtäneet. Petra (Roopen vaimo) toi Chevyn Kokkolaan, kun Roope oli edeltävän yön töissä. Tuomaksen ja Teron kanssa roudailtiin kamat nopeassa tahdissa autoon, ja haettiin Petra appivanhemmiltaan kyytiin. Lapualla Roope oli jo valmiina matkaan, mutta jostain syystä lähtö viivästyi siinä pihassa.
Aina on aikaa kuitenkin Markun musiikissa piipahtamiseen. Ostin Dunlopin Delrin 1,5mm plektroja, kun olivat päässeet vähenemään melkein sukupuuttoon. Eräillä henkilöillä oli heti nälkä, joten Seinäjoen ABC:lle syömään. Tämän jälkeen vaivuin syvään uneen basistin viereen auton makuuvaunuun. Tero ajoi ja Tuomas oli vänkärinä.
Heräsin Porissa, paikka oli Teljän kirkko. INRIn pojat olivat innolla auttamassa roudaamisessa ja "lava" olikin jo melko valmiina. Kamat asemiin, ja syömään pizzoja. Salimiehet kävivät salimies-keskusteluja ruokailun yhteydessä, enpä ottanut paljoa osaa, sanoin vain: "Kävin kymmeneen vuoteen ensimmäistä kertaa salilla ja nousi vielä se 200kg penkistä". Soundcheckissä tasoja jouduttiin tarkistamaan, ja lopulta Tuomas päätti soittaa riisikepeillä keikan tilan takia ja miksaajalla oli hieman enemmän pelivaraa.
Ennen keikkaa Roope lähti käymään siskollaan asetettuaan videokameran kuvaamaan miksauspöydän luo. Tapahtuman alkaessa porukkaa ei runsaasti ollut löytänyt tietään Teljän kirkkoon. Meidän setti lähti käyntiin jo tuttuun tapaan, unohdin tosin Helpompaa luovuttaa-biisissä tokan säkeistön sanat. Meininki oli kuitenkin hyvä ja pitempi setti antoi tilaa harvinaisemmille live-biiseille.
Keikan jälkeen sovin myyväni Bossin DS-1 pedaalin foorumin Dzerille Lempäälässä. Pojat myi levyjä ja muuta merchandaissia ja saatiin matkaevästä kivasti mukaan ja lähdettiin heti paluumatkalle, kun saatiin kamat roudattua autoon. Uusi vuosi vaihtui jossain Satakunnan metsän keskellä ja nähtiin monia ilotulituksia matkalla. Parkanon Shellillä kanta-asiakkaina "pientä" yöpalaa ja tällä kerralla oltiin jo hyvissä ajoin (klo 1:02) niinkin pitkällä. Roope esitti pienen toivomuksen uutta vuotta varten. Lapualla vaihtui Tuomas kuskiksi ja Roope jäi kotiinsa nukkumaan. Ite istuskelin vänkärinä taas paluumatkan, Tero nukkui perällä, vaikka oli valmistautunut kuskin rooliin. 20 km ennen Kokkolaa nukahdin vääjäämättömästi...