Jussin keikkapäiväkirja

30.04.2008

Videopäiväkirja



Setti:
Kyyneleet
Päivät seuraa toisiaan
Sotaan
Mustaa hiekkaa
Kaipuu
Isä meidän



Kouvolan reissuun lähdettiin jo edellisenä päivänä, Tero saapui Kankaanpäästä Lapualle työmatkalta ja Roope lähti ajamaan keikka-Chevyä Kokkolaa kohti. Tuomas teki remonttia uuteen asuntoonsa keikkaa edeltävänä iltana ja Matias oli estynyt lähtemään reissuun mukaan. Heti Kokkolaan saavuttuamme roudattiin kamat valmiiks autoon kolmestaan Roopen ja Teron kanssa. Tämän jälkeen mentiin Roopen vanhemmille yöksi. Uni ei kuitenkaan ennen yhtä tullut silmään ja katsoimme Roopen kasaamaa keikka-DVDtä Jurvasta.

Aamusta seitsemän aikaan matkaan, Tuomas mukaan kyytiin ja kohti Keuruuta, josta oli määrä ottaa miksaaja Juho "Jackhammer" Hämäläinen mukaan matkaan. Vaivuin uneen Tuomaksen viereen moottorin hyristessä matalilta taajuuksilta. Kyyjärven Shellillä/Paletissa ensimmäinen pysäys. Magnum White tuttuun tapaan ilahdutti Teron ja Jussin mieltä. Roope ajoi, ja pian olimmekin Keuruulla. Heräsin jälleen jonkin matkaa Keuruun jälkeen ja morjenstin Juhoa. Juholla oli aamupalan nälkä ja tiesi Kebab-paikan Mäntästä. Nukahdin jälleen ja herättyäni olimme Mäntässä. Syötyämme melko suolattomat ateriat jatkoimme matkaa. Nukahdin jälleen.

Klo 15 (pian nukkuvalle) olimme Kouvolassa, Juho oli puhallellut ilmapalloja ja serpentiiniä vapputunnelman luomiseksi autoon. Ilmeisesti he olivat Roopen kanssa pysähtyneet jollain huoltamolla huoltamaan itseään. Löysimme jäähallin heti, Roope on asunut Kouvolassa vuoden ja Juho on syntynyt Kouvolassa, joten tällä kertaa sisäänrakennettu kartta (skeema) ohjaa auton perille. Pihalla näemme tuttuja kavereita Sotahuudosta ja Maanalaisen levykaupan autoa puretaan. Kale näyttää meille takahuoneemme ja artistikahvilan. Järjestelyt ovat kaiken kaikkiaan parhaimmat tapaamamme ja tyytyväisinä menemme tekemään soundcheckiä. Juho ruuvaa pöytää ja saamme vihdoin lyödä putket hehkumaan vahvistimista, kun ääntä mahtuu jäähalliin hieman normikeikkaa enemmän. Soundcheckin jälkeen oli artistien ja järjestäjien yhteinen rukoushetki. Kale tsemppasi bändejä ja Tero huuteli Pekkaa, Tainan pojalle huoneen toiselle puolelle.

Keikkasetti oli puolen tunnin mittainen rykäisy. Mietimme viime hetken biisivaihtoehtoja, mutta pitäydyimme alkuperäisessä setissä. Kyyneleet lähti intronauhan (tällä kertaa Huone ilman valoa) perään ripeästi. Terolla oli jäänyt pitkät piuhat kotiin ja kuuden metrin letku ei oikein riittänyt tälle lavalle. Tajusin kerron vaiheilla, että Roopen basso ei kuulu. Basisti oli kääntänyt master-volumen jostain syystä nolliin ja tämän "vian" selvittämiseen tarvittiin yksi säkeistö. Yleisö oli hienosti mukana keikassa ja tuttuja naamoja näkyi eturivissä. Mustaa hiekkaa biisissä päästin itseni jopa juoksuaskeliin, langattomalla olisi voinut hyppiä monitorien yli yleisön eteen. Ehkä ensi kerralla. Kaipuu tärähti hienosti ja Teron kanssa soolotkin osuivat kohdalleen. Isä meidän lopetti settimme jo tuttuun tapaan ja yhteislaulumeininkiä oli kivasti yleisön parissa.

Keikan jälkeen kamat nopeasti pois lavalta ja Kaemon pojat hyppäsivät lauteille. Kävin suihkussa, ja artistikahvilassa Honkkilan Antti kehui keikkaa. Sisällä asuvan pienen pojan mieltä lämmitti, kun nuoruuden idolit antoivat palautetta. =) Levymyyntipisteen takana istuskelin ja kuuntelin esiintyjiä. Sotahuudon levypiste sijaitsi meidän vieressä ja vaihtelin kuulumisia poikien kanssa. olimme ajatelleet nopeaa lähtemistä, kun matkaan meni 8 tuntia, mutta katsoimme Sotahuudon keikan alkua. Terminator 2-alkunauha lupasi hyvää. Luvassa olikin hillitöntä kaahailua ja pojat olivat kyllä jälleen kehittyneet hienosti viimeisestä yhteiskeikasta. Soitto oli tiukkaa ja tukkaa heilui lavalla helikopterityyliin.

Paluumatkaan päästiin, kun aluksi vaihdettiin kuulumisia Roopen serkun Arin kanssa. Juho meni kuskiksi. Heräsin Padasjoen ABCn pihalla. Klo 11.54 tilasimme hampurilaisateriat. Kokki tuli keittiöstä ja huusi myyjälle, ettei tee enää tämän jälkeen yhtään ateriaa. Työuupumusta. Söimme ateriat huoltamon pihalla ja jatkoimme matkaa. Olin jälleen unessa ja tämän unen aikana Juho jätettiin Keuruulle. Heräsin kylmyyteen. Kello näytti puolta neljää. Tuomas oli kuskina, ja yrittäessäni kysyä väsyttääkö häntä, en saanut vastausta. Pelästyneenä rumpalin nukahtaneen rattiin nousin kaveriksi->Tuomas kuuntelikin napeilla musaa. Juteltiin Kyyjärveltä asti Kokkolaan hieman väsyneesti, mutta lopuksi roudattiin kamat ja puoli kuuden maissa Roope ja Tuomas johdattivat aamuhartauteen...

 

2010

  • 27.11.2010 - Sastamala 27.11.2010 (Marraskuun manifesti w/DED, NMB, Sotahuuto, In Process, Saraste))

  • 23.10.2010 - Ilmajoki 23.10.2010 (Checkpoint w/Tera, Minea, Olli Helenius, Kajo)

  • 03.09.2010 - Raahe (w/G-powered)

  • 2009

  • 28.11.2009 - Sastamala (Marraskuun manifesti w/Sotahuuto, Punainenlanka, In Process, LT, DonkeyRide, All Restored, Paavo)

  • 25.11.2009 - Akaa

  • 13.11.2009 - Turku (Maata Näkyvissä festarit w/Deuteronomium, Sotahuuto)

  • 18.09.2009 - Haukipudas

  • 22.08.2009 - Kuopio

  • 25.07.2009 - Urjala (BullroseRock w/NMB, G-powered&Deafen)

  • 07.03.2009 - Pori

  • 14.02.2009 - Asikkala

  • 2008

  • 27.09.2008 - Kortesjärvi (Ruskagospel w/The Rain, Tera, kls, LT, Norman, kow, Päivi Niemi&Juha Heinonen)

  • 30.08.2008 - Keuruu (Sukupolvi 2008)

  • 23.08.2008 - Tampere (Ristirock w/The Rain, Tera, Deuteronomium, Scandinavian Metal Praise, Bass'n Helen, Mgth, G-powered, Kristian Meurman, Peter Joukainen)

  • 05.06.2008 - Tampere (Tuomiokirkko, Metallimessu)

  • 17.05.2008 - Parkano

  • 30.04.2008 - Kouvola (Vappugospel w/Tera, Sotahuuto, Kaemo, Think Twice, Nina Åström, Tommi Kalenius)

  • 25.04.2008 - Jurva (w/AOC, The Truth, Arska Paloheimo)

  • 05.01.2008 - Lempäälä (Uusi Alku w/The Rain, Sacrecy ym.)

  • 2007

  • 31.12.2007 - Pori (w/INRI)

  • 17.11.2007 - Turku (MN-festarit w/Stryper (USA), The Rain, Tera, Sotahuuto, Sacrecy, Juha Tapio ym.)

  • 10.11.2007 - Huittinen (w/Lumina Polaris, Sotahuuto, AOC)

  • 03.11.2007 - Lapua

  • 31.08.2007 - Keuruu (Sukupolvi 07 w/Klinik, Ariel&Supremos, UPS, AuBurn, Silverfuse, Minea, Etappi, Ida Valkoniemi, Laura Joensuu, Rände)

  • 11.08.2007 - Oulu (Totuus w/Lumina Polaris, Auburn, Habakuk)

  • 11.05.2007 - Säkylä

  • 28.04.2007 - Kempele

  • 24.03.2007 - Ilmajoki

  • 23.02.2007 - Rovaniemi (Cafe Tivoli)

  • 2006

  • 11.11.2006 - Mänttä (Hevisanoma w/Sotahuuto, Excubiae)

  • 10.11.2006 - Pieksämäki (Cafe Good Mood)

  • 14.10.2006 - Kokkola (Cafe Backstage, Unen valta-levyn julkaisu)

  • 08.09.2006 - Hämeenlinna (w/.kraka, g-powered)

  • 04.08.2006 - Ryttylä (Nuorten kesä w/Vaskikäärme, Recidivus, Megiddon)

  • 29.07.2006 - Joensuu (Gospel-festarit w/Oratorio, Lumina Polaris, UPS, Ruudolf, Riina A, Daniel Ripoll y Estrato 7 [Kolumbia])

  • 09.06.2006 - Kokkola

  • 27.05.2006 - Forssa (Mahdollisuus 2006 w/Kisko)

  • 21.04.2006 - Nokia (Immortal Metal Fest w/Immortal souls, Wingdom, Frail)

  • 04.03.2006 - Kokkola (Cafe Backstage)

  • 10.02.2006 - Huittinen

  • 2005

  • 02.12.2005 - Kuopio

  • 12.11.2005 - Kokkola (w/The Reap)

  • 04.11.2005 - Jyväskylä, Kaamosgospel (w/ HBG, Lumina Polaris, Ristinolla)

  • 19.08.2005 - Peräseinäjoki HarmaRock (w/Miriam, Nuance Gate, Luotettava todistus, Harmaa Keto)

  • 07.07.2005 - Kajaani ( w/ INDICA)

  • 25.06.2005 - Keuruu (Maanalainen Juhannus w/NMB, Pantokrator (SWE), UPS, Asenneprojekti, .kraka, Recidivus, Venia)

  • 2004

  • 27.11.2004 - Mänttä (Hevisanoma 2, w/Oratorio, Excubiae)

  • 23.10.2004 - Laihia

  • 18.09.2004 - Kokkola Café Backstage

  • 10.09.2004 - Pori (w/ Päivi Niemi)

  • 27.08.2004 - Keuruu (Koodi-04 w/ Shank's Mare, Habakuk, Asenneprojekti, The Rain)

  • 2003

  • 04.12.2003 - Kokkola (Muistokonsertti, Hansa)

  • 26.09.2003 - Kälviä (Vapaa-ajan talo w/August)

  • 06.09.2003 - Vuosaari (Hard Gospel Café)

  • 2002

  • 23.11.2002 - Kokkola (Backstage)

  • 26.10.2002 - Ähtäri (w/Petra Pihlajamaa)

  • 27.09.2002 - Lapua (w/ Päivi Niemi, Elieser, Demetrius)

  • 06.09.2002 - Kälviä (Urheiluhalli w/ August)

  • 24.08.2002 - Vasikkasaari (Kokkola, yksityistilaisuus)

  • 25.05.2002 - Café Backstage (Kokkola)

  • 02.02.2002 - Nokia Immortal Metal Fest (w/Callisto, Anchor, BFTT, Vaskikäärme)

  • 2001

  • 09.11.2001 - Kannus (Klub TT42 with Minus Sf & Perl)

  • 28.09.2001 - Helsinki (Temppeliaukion kirkko)

  • 08.09.2001 - Kokkola (Backstage w/Lucernarium)

  • 07.09.2001 - Turku (Lutherin kirkko)

  • 10.08.2001 - Riihimäki (w/ Oratorio & Catrabbits)

  • 04.08.2001 - Hästöskatarock, Kronoby

  • 21.07.2001 - Alahärmä (Pelto-gospel, w/ Pulse & Destination)

  • 16.06.2001 - Nokia (Päivin ja Lassen häät)

  • 26.05.2001 - Petäjävesi

  • 11.05.2001 - Ylivieska (Sputnik)

  • 28.04.2001 - Backstage

  • 18.03.2001 - Kittilä

  • 17.03.2001 - Backstage (Kokkola)

  • 24.02.2001 - Ylivieska (Sputnik)

  • 2000

  • 25.11.2000 - Backstage (Kokkola)

  • 02.09.2000 - Alajärvi (w/Jerico)

  • 18.08.2000 - Peräseinäjoki (Kalajärvi leirintäalue w/Sparks)