Päivät seuraa toisiaan
Unen valta
Lauluni
Maasta olet tullut
Isä meidän
Tämä malja
Mustavalkoista
Lukkoon lyöty
Keikkareissu oli toinen samalla viikolla ja tällä kertaa suuntasimme Marraskuun manifesti -tapahtumaan, jossa oli runsaasti muitakin esiintyjiä. Raskas työ/keikkaviikko kiristi menomatkasta hieman allekirjoittaneen tunteita ja Parkanon Shellin pihalla kahvia juotiinkin eri seurassa Teron kanssa. Soundcheckin jälkeen pyytelin käytöstäni anteeksi ja asia sovittiin. Jälkilöylyjä vielä havaittavissa videopäiväkirjan alussa, jossa suuntaamme kauppaan hakemaan videokasettia, jota ei koskaan löytynyt Roopen kameraan.
Tapahtumassa tavattiin vanhoja tuttuja ja ehdittiin myös hieman turista takahuoneessa, parhaita paloja videolla. Emme tienneet silloin, että tämä jäisi viimeiseksi keikaksi tällä kokoonpanolla. Soitimme viimeistä kertaa taustanauhojen kanssa, Joonas tulisi liittymään VIPpiin keväällä. Setti meni hyvin ja Juhon tuleva vaimo Lea otti kuvia keikasta. Paluumatkallakaan ei sattunut mitään ongelmia. Oli aika jäädä ansaitulle joululomalle.